Sisäisten Äänten Haltijat

Kuiskaajan hahmo ja tehtävä on meille teatterimaailmasta tuttu. Mielikuvissa kuiskaaja sijoitetaan usein näyttämön etuosassa olevan simpukan muotoisen lipan alla olevaan koppiin. Todellisuudessa kuiskaaja istuu katsomon eturivissä tai lavasteissa yleisöltä piilossa. Vaikka kuiskaaja on yleisölle kaiken hyvin sujuessa huomaamaton tai näkymätön, hänen tehtävänsä esityksen onnistumisen kannalta on merkittävä. Hän on jokaiselle näyttelijälle turvahenkilö, joka seuraa vuorosanojen etenemistä ja reagoi mikäli joku unohtaa omat repliikkinsä. Näytelmän tiimellyksessä kuiskaus ei kuuluisi, joten kun kuiskaajaa tarvitaan, hän saattaa joutua huutamaan varmistaakseen apunsa perille menon. Kun jokin ihmisen mielessä oleva tiedostamaton yllyke tai sisäinen tarina toistuu ja muuttuu toiminnaksi, puhutaan sen näyttämöllistymisestä. Näyttämö-sana ilmeneekin monissa psykoterapia-alan julkaisuissa. Psykoanalyytikko Joyce Mc Dougall kirjoitti mielen näyttämöistä ja ruumiin näyttämöistä. Seksuaalisuuden näyttämö on samaan aikaan mielen ja ruumiin näyttämö. Sen tapahtumille puitteet luovat lavasteet voivat olla yksilöiden oma yksityinen sisäinen tila, sosiaalinen julkinen tilanne, parin seksuaalinen suhde tai psykoterapiavastaanotto. Minkälainen rooli kuiskaajalla on näillä näyttämöillä?

Meillä jokaisella on oma sisäinen kuiskaajamme. Se saa erilaisia merkityksiä riippuen siitä, onko näyttämöllämme käynnissä monologi, dialogi, paneeli vai mielenosoitus. Mikä on tuo ihmisen sisäinen kuiskaaja ja miten se häneen syntyy? Kantautuuko kohtuvauvan aistimaailmaan etäisiä ääniä äitinsä tunteista ja tunnelmista sekä äidin ulkopuolella olevasta maailmasta? Onko se sielumme, johon henki puhalletaan, kun ensimmäisen kerran syntymän jälkeen parkaisemme ja vedämme keuhkomme täyteen ilmaa? Onko se vietiksi kutsuttu sisäinen paine, joka pyrkii päästä toteutumaan? Onko se meille merkittävien ihmisten puhetta, joka on tallentunut mieleemme? Voiko sitä myös kutsua omatunnoksi, joka sisältää oppimamme oikean ja väärän sekä varoittaa meitä vaarasta tai kielletylle alueelle tulosta? Kuiskaajan, sisäisen äänen voimakkuus on jokaisella erilainen. Toisilla sisäinen varoitus tai kielto viriää salamannopeasti sen haltijan pyrkiessä kohti mielihyvää, tai kun se aistii jonkin vaaran olemassaolon. Toisilla taas se ei asetu esteeksi millekään yllykkeelle. Joku kuvittelee kuulevansa äänen silloinkin, kun se on hiljaa. Toinen taas ei kuule sitä, vaikka se kuinka huutaisi.

Kristfrid Gananderin teos Mythologia Fennica suomalaisesta mytologiasta julkaistiin vuonna 1789. Sen mukaan haltija on jokaisella ihmisellä, tontilla, talolla, metsänlehdolla oleva henki. Etiäinen on ihmisen edellä kulkeva kaksoisolento, jota ei yleensä voi nähdä. Yana Borodulinan pro gradu -tutkielma (2016) käsittelee suomalaisten uskomustarinoiden yliluonnollisia olentoja. Borodulinan mukaan Ihmisen haltija ja hahmo ovat ihmisen toinen sielu. Kun ihminen kunnioittaa haltijoita, ne auttavat häntä. Ellei ihminen löydä oikeaa tapaa kohdella haltijoita, ne voivat aiheuttaa kotona paljon vahinkoa. Joskus haltijat voivat sanoa ihmisille, miten tämän pitäisi käyttäytyä. Saamelaiskulttuurin ensyklopedian mukaan haltijat eroavat jumalasta siinä, että ne uskomusolentoina voivat näyttäytyä tai antaa itsestään merkkejä. Näyttäytyminen voi olla rangaistus, varoitus normien rikkomisesta tai varoitus jostakin vaarasta.

Vierailin kerran Helsingin Kruunuhaassa sijaitsevassa ihastuttavassa Pienessä Haltijakaupassa. Se oli täynnä erilaisia haltijoita. Jokaisella niistä oli jokin viesti tai nimikyltti. Paikalla oleva Nukketaiteilija tarjoili seljankukkajuomaa ja rohkaisi tutustumaan rauhassa esillä oleviin haltijoihin. Aikani heitä katseltuani en voinut irrottaa huomiotani pikkuruisesta hopeisessa padassa asustavasta hahmosta. Pataan ohuella hopealangalla kiinnitetyssä lapussa luki "Sisäinen ääni - eli maailman tärkein ääni". Kun annamme itsemme leikkiä, voimme tehdä sen myös sanojen välityksellä. Haltija - sanan oikeinkirjoituksesta on keskusteltu Suomessa 1900 -luvun alkupuolelta alkaen. Se voi viitata sekä jonkin asian hallussapitoon, että mytologiseen hahmoon. Suomen kielen lautakunta päätti vuonna 2013, että uskomusolentoon viitatessa on hyväksyttävää käyttää molempia muotoja. Katsellessani tätä pientä hahmoa ymmärsin, että tuo kädessäni oleva Sisäisen Äänen Haltija, on suomalaisen uskomuksen mukaan toinen sieluni, minä itse. Voitte aavistaa, etten voinut jättää tätä pientä hahmoa vaan se sai lähteä mukaani. Sitä katsellessani virittäydyn erityisesti kuuntelemaan mitä sisäinen ääneni haluaa minulle kertoa. Toivottavasti vastaanotollani siihen huomiota kiinnittävät tekevät samoin. Tai kenties haltija vain paikalla olollaan herättelee ja rohkaisee huoneessa olijoita heidän huomaamattaan kuuntelemaan omia sisäisiä ääniään.

Kuuntelemmeko sisäistä kuiskaajaamme, kun on kyse seksuaalisuutemme toteutumisesta? Onko meillä riittävä sisäinen rauha ja hiljaisuus kuulla mitä se on meille kuiskaamassa? Milloin kuulemme varovaisimman vienon kuiskauksen, joka kutsuu jonkin uuden ja hyvän äärelle? Milloin kuiskaajamme muuttuu huutajaksi jääden silti kuulematta? Mikä peittää kuiskaajan äänen? Ääni jää kuulematta, jos se on jo ennen syntymäänsä tukahdutettu, ei vielä uskalla tulla ääneksi tai jos liika taustamelu kätkee sen alleen. Tukahdutetun äänen haltijalla on ollut hoitavat aikuiset, jotka ovat joko kieltäneet halun, rankaisseet halun ilmaisemisesta tai määritelleet äänen haltijan puolesta mitä äänen tulisi sanoa. Tukahdutetuksi tulleella äänellä on suuri paine ja tarve päästä ilmoille. Jos se on hiljennetty väkivalloin, hiljaisuuden herättämä viha voi saada aikaan huudon, joka rikkoo ja hiljentää haltijan äänen uudelleen. Se jää jälleen kuulematta. Jos sisäinen ääni silloin huolehtii vain omasta päämäärästään eikä kykene kääntymään toisen puoleen ja kuulemaan myös toisen ääntä, on kuiskaajalla riski muuttua raiskaajaksi. Herkkä tai arka äänen haltija tarvitsee paljon rohkaisua tullakseen ilmoille. Omaan ääneen luottamisen vahvistuminen voi kestää vuosia tai vuosikymmeniä. Tällaisen sisäisen äänen haltija on aina hieman huolissaan siitä, pidetäänkö hänen ääntään vääränlaisena tai naurettavana.Pettynyt äänen haltija pelkää oman äänensä ilmoille päästämistä, sillä se on jäänyt niin monesti kuulematta.

Seksuaalisessa mielihyvässä tasapaino oman ja kumppanin sisäisen äänen välillä on hienovarainen ja herkästi häiriintyvä. Syntyykö kahden ihmisen intiimissä kanssakäymisessä kahden sisäisen äänen yhteen sointuva duetto, rinnakkaisen äänten kakofonia vai kahden erilaisen äänen kilpalaulanta? Joskus parit olettavat hyvän lopputuloksen edellyttävän yksiäänisinä pysymistä. Toiset ovat luovuttaneet kumppaninsa suhteen ja pyrkivät tavalla tai toisella huolehtimaan oman äänensä kuulluksi tulemisesta. Äänet lakkaavat reagoimasta toisiinsa ja vähitellen ne ensin hiljenevät, sitten vaikenevat.

Psykoseksuaaliterapian näyttämöllä parin kivuliaaseen tai toimimattomaan draamaan luodaan uutta dramaturgiaa. Keskeistä sen syntymisessä on herättää päähenkilöiden Sisäisten Äänten Haltijat ja antaa niille tilaa. Tilan syntyminen mahdollistaa hiljaisten uusien kuiskausten kuulumisen ja kuulemisen. Ensin yksilöt havahtuvat kuulemaan ne itsessään. Sen jälkeen äänen voi tuoda myös toisen kuultavaksi. Onnellista on, jos sisäiset äänet voivat vähitellen kommunikoida keskenään. Silloin on lupa välillä kuiskutella, välillä korottaa ääntä. Tärkeää on, että molemmat ovat kiinnostuneita toistensa äänistä. Oletko sinä kuunnellut viime aikoina omaa vai kumppanisi sisäistä ääntä? Ovatko ne sopusoinnussa keskenään? Mitä et haluaisi kuulla? Mitä sinun olisi tärkeää kuulla? Mitä toivoisit kumppanisi kuulevan? 

Sanna Aavaluoma